sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Untuvan hinnalla


Kaikki tykkäävät pöllöistä. Pöllöt ovat kivoja yökukkujia (jos unohdetaan se että ne oksentavat jänniä palluroita metsät täyteen) jotka, ainakin suurimmat osat pöllölajeista, ovat todella suloisia. Ja vaikuttavat jotenkin pörröisiltä.

Joten, minä halusin maalata pöllön, ensimmäistä kertaa elämässäni.

Esimerkki söpöstä pöllöstä.
Pöllöt ovat myös fiksuja.

















Jos mietin vähän tarkemmin..melkein aina kun maalaan, teen jotain uutta ja ihmeellistä. Paitsi tietenkin ne mitä teen lapsille, koska niissä saa vapaasti kierrättää samoja kuvia, jotta sitten pyydettäessä osaa tehdä oikean kuvan, oikein. Ja nopeasti. En voi painottaa sitä tarpeeksi, tai toistaa tarvittavaa määrää, koska mikään ei ole ärsyttävämää kuin se että "kangas" lähtee liikkelle tavallistakin enemmän.

Kuvitelkaa vaikka piirtävänne. Ja sitten paperi vaikkapa liikahtaa oikealle salamannopeudella. Sitten vasemmalle, ja yhtäkkiä sitä onkin kuin Manaajassa, jokainen ilmansuunta on otettu käyttöön, ja mitä nykivämpi ja loputtomampi liike, sitä enemmän sitä otetaan käyttöön. Niskanikamat vain paikkuvat ja rutisevat kun lapsi pääsee vauhtiin. Ja Pikkulapselle kaikki on mielenkiintoista ja ihmeellistä jos maalaamisessa kestää enemmän kuin minuutti. Ja jokainen suunta, eteen, taakse, sivuille, länteen...pitää katsoa. PAKKO katsoa. Ja siinä sinä olet, yrität maalata koko kasvojen peittävää spiderman kuviota pikku prinsessalle, pensseli epävarmana ilmassa jo kolmatta tuntia täristen..ja toteat että olisit vain tehnyt sen pienen mansikan, etkä koko päivää kestävää tehtävää.

Jos joku luulee kasvomaalaamista helpoksi, ehdotan että otat tehtävän vastaan.
Tee spiderman. Tai Batman. Tai kallo-look.
Toivotan sinulle onnea.
 



Menin vähän sivuraiteille..

Eli tein pöllön, kuten kuvassa Vasemmalla näkyy. Tutkiskelin miten pöllöjen väritys toimii, miten kerrostamalla saa siistin untuvapeitteen tms. Ja lopulta siitä tuli..noh, pöllö.
Se oli kokoa 22x14cm (noin), jälleen olkavarressa.

....Minun pitäisi luultavasti alkaa maksaa palkkaa kullalleni, jolle näitä aina saan tehdä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti